2000-luvun alussa korttivalikoima kukkakaupoille oli Ruotsissa tylsä. Tämä mielessä, Sara Enzell matkusti Europpaan ja palasi mukanaan edustussopimus saksalaiselle korttiyritykselle, jolla oli laaja valikoima kuvakortteja. Silloin alkoi matka kohti mahdollisuutta tarjota kauniita kortteja kukkakaupoille, sisustusliikkeille, museoille ja kirjakaupoille, jotka haluavat jotain parempaa.

Valikoima kasvoi nopeasti muilla paperituotteilla, kuten muistikirjoilla, servieteillä ja laatikoilla. Asiakaskunta kasvoi ja vuonna 2012 aloitimme ensimmäisen oman korttimalliston vanhoilla kasvikuvilla. Nämä olivat kuvia joiden vaikutus edelleen näkyy tuotannossamme. Valikoima jatkuvasti kasvaa ja nykyään suunnittelemme ja pakkaamme kaikkea julisteista ja karkeista servietteihin ja saippuoihin. Etsimme jatkuvasti uusia kauniita kuvia ja uusia tuotteita joihin käyttää niitä. Tuotanto tapahtuu pääasiallisesti Tukholmassa ja pyrimme tuottamaan kaiken Ruotsissa.

Meillä on noin 15 työntekijää varastollamme Tukholmassa.
Teemme yhteistyötä edustajien kanssa Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Tanskassa, Norjassa ja Puolassa.